OP Birgitta 5

Pyhä Birgitta

Lyhyt Pyhän Birgitan (1303–1373) elämäkerta

Birgitta Birgerintytär syntyi aatelisperheeseen Uplannissa, Ruotsissa v. 1303. Hän oli aikanaan Euroopan vaikutusvaltaisimpia naisia. Hänen molemmat vanhempansa olivat Ruotsin tunnetuimmista laamannisuvuista, ja esivanhemmilla oli yhteyksiä niin kuningashuoneeseen kuin kirkon mahtimiehiin.

Birgitta alkoi saada näkyjä jo lapsuudessaan, ja oli aivan selvää että hänen yllään häälyi jumalallinen voima. Hänen äitinsä ja muutkin saivat hänestä näkyjä.

Birgitta naitettiin varhain ja hän sai kahdeksan lasta, mutta puolison kuoltua hän omistui täysin hengellisille asioille. Birgitta kävi useasti pyhiinvaelluksella (myös puolisonsa Ulf Gudmarssonin kanssa) ja vietti suuren osan elinvuosistaan Roomassa, kirkon pääpaikassa.

Birgitta kuvataan usein kirjan äärellä ja kynä kädessä; tällä tavoin hän otti ilmestyksensä vastaan ja kirjoitti ne muistiin.

Birgitan luostarisääntö oli tarkoitettu erityisesti naisille ja se sai paavin hyväksynnän kolme vuotta ennen hänen kuolemaansa.

Yhdessä Petrus Skänningeläisen (Petrus Olovssonin) kanssa hän loi Cantus sororumin, Neitsyt Marian liturgian, jota seuraten ylistyslaulut kaikuivat birgittalaisluostareissa kaiken päivää.

Birgitta kuoli Roomassa v. 1383, ja hänet julistettiin pyhimykseksi v. 1391. Hänet nimitettiin v. 1999 Euroopan suojeluspyhimykseksi.

Lähteet

Salmesvuori, Päivi 2012. Heliga Birgitta – Europas skyddshelgon, Päivi Setälä & Eva Ahl-Waris (toim.). Alkup. Pyhä Birgitta – Euroopan suojeluspyhimys, Otava 2003, Tukholma: Societas Sanctae Birgittae.

Kirj. Sofia Lindroos